Matkaraporttia Tomaatti II:n tyyliin:
Tervehdys!
12.11.2006 Puhelin herättää isäinpäivän aamuna klo. 9:00. Olo on kuin murskatulla tomaatilla, mutta piristyy äkisti päivän teeman muistuessa mieleen... Tänään on isin Lada-päivä! Soitan Terholle ja sovimme viestikapulan toimituksesta Jalasjärven Nesteelle. Hyppäämme isäni kanssa Mersuun ja ajamme paikalle, jossa jo odotellaankin arpoen kaikista ohikulkijoista mahdollista Ladan noutajaa. Suoritamme ohjesäännön mukaiset viestikapulan vaihtotoimenpiteet, ja minä pääsen matkaan.
Tällaisista High-end laitteista on itselle jo hieman kertynyt ajokokemuksia meillä jonkin aikaa viettäneen
All-Round mallintiimoilta. Matkalla Peräseinäjoelle ei Mersu meinaa pysyä taustapeilissä. Vauhti ei tunnu tässä 1600SL -mallissa missään!
Viesti-Ladaviettää isäinpäivää kotipuolessani
hyvässä seurassa pyörähtäen välillä Peräseinäjoen säteilevässä ydinkeskustassa asioilla.
Pääsen
lähtemään matkaan varsinaiselle siirtymälle vasta illan pimeydessä. Perhe meni Hondalla edeltä, joten hieman jännitti pääsevätkö He turvallisesti perille.
Lada kulkee kuin siivillä!Ensimmäisen kerran pysähdyin Seinäjoella
Sorsanpesän parkkipaikalla. Järjestelen hieman tavaroita takapenkillä paremmin, ja saan näin poistettua sieltä kuuluvan ajoanautintoa häiritsevän kitinän.parkkipaikalla. Järjestelen hieman tavaroita takapenkillä paremmin, ja saan näin poistettua sieltä kuuluvan ajoanautintoa häiritsevän kitinän.
Seinäjoen keskustassa ei vielä tuohon aikaan ollut suuremmin elämää, mutta paikalla olijat saivat ainakin tuntea Ladan mahdin.
Pyörähdän muutaman ringin keskustassa keräten ihailevia katseita, mahtaakohan ne kattoo tätä mun kelloo, vai uusia Clarksin Gore-kenkiä?
Lakeurenristi häämöttää taustalla, ollaan siis edelleen Seinäjoella.
Matka jatkuu, älkää kysykö miten, vaan kysykää miksi... Saavun
Nurmon keskustaan. Käyn kioskilla hakemassa hyväskää, ja praataan hetken ohikulkijan kanssa joka ihailee autoa. Selitän hänelle mistä on kysymys, ja keskustelun lopuksi hän toteaa "kyllä nämä vain on hyviä autoja, tai siis oli". En ymmärrä, mutta ei se mitään, isompaa pesään ja keula kohti Lapuaa.
Lapualla tulee taas
pyörittyä pari rinkulaa kylällä herättäen ihmisissä mielenkiintoa. Toivottavasti matkan varrelta lähtisi moni netistä tarkastelemaan, että mistä oikein on kyse, ja ottaisi sitä kautta osaa Sydänlasten ja -aikuisten auttamiseen.
Sitten ollaankin jo pöristelty Kauhavalle. Pysähdyn puukkojen pelosta sekaisin tuntein hiljaisen tien varteen ottamaan taas huonoa valokuvaa, ja onnistun
siinä täydellisesti!
Kauhavalla tuli myös kierrettyä kylänraittia, mutta puhelin tahtoi häiriä ja kuvaukset jäivät sitten tuohon ainoaan otokseen. Paikallinen virkavalta ajeli pariin kertaan parkkiksen läpi näyttäen aavistuksen kiinnostuneilta. Tassua nostivat kuitenkin hymyillen, ja minä sain jatkaa matkaani rauhassa.
Juuri lähdettyäni S-marketin parkista tuli kylänraitilla vastaan komea Lada! Olisi pitänyt pysähtyä poikien juttusille, mutta menin sitten kuitenkin menojani. Terveisiä vain!
Ja seuraavaksi
Kaustinen, tarviiko tähän nyt enää enempää sanoja...matka jatkui
kohti Kokkolaa.
Taivalta alkoi kaikki pyörähdykset mukaanlukien olla takana noin 300 ilometriä, kun Lada kurvasi kuumeisesti odottelevan
Harjun kotipihaan,
hieman silmät rääpässä.Paikalle saapui myös minut katukuvasta bongannut Salmi. Siinä sitten ihmeteltiin vielä yhdessä tuumin tätä komistusta, vaan Vielä ei ollut päivä pulkassa, oli lähdettävä ottamaan pari otosta määränpäästä.
Kokkolan ABC:llä, sekä Mits...eiku
Mercedes-Benz -tähtitaivaan alla.Lopuksi malttoi jopa ajella toviksi kotiin nukkumaan.
13.11.2006
Uusi päivä uudet kujeet...
taas mennään!
Jätetään nyt tästä pois joku otos, niin voi markkinoida myöhemmin Directors cut -versiota! Vielä hieman vireota ja itsekseen höpöttelyä
Kvikantin EK:lta.
Illalla menimme Kust-Car huoltoon hoivaamaan matkalaista. Paikalla olivat jari_W123 vaimoineen, Harju, Salmi, vankkuri(SVF), sekä allekirjoittanut. Lada sai osakseen
hellää huomiota puolellejos
toisellekin.
Pientä lisävarustelua tuli myös
viesti-Ladan keulalle.
Kokkolan päässä tapahtuneet kuljettajan vaihdokset ovat kuvanlaadultaan vähintäänkin arveluttavia(pimeys+Nokia6230i), mutta laitan ne nyt tähän kuitenkin.
Tomaatti->Harju sekä
Harju -> Salmi.
Yön painaessa päälle lähdimme vielä toimittamaan Viesti-Ladaa Kannukseen mikke.k:lle, joka otti kapulan riemuiten vastaan, luonnollisesti. Kovin on hämärää näissäkin otoksista, mutta hämärää on porukkakin!
Paluumatka Hondalla sujui sekin ongelmitta!
Pahoittelen kuvaus-kaluston, ja varsinkin kuvaajan heikkoutta! Matkan aikana ei satutettu eläimiä eikä ihmisiä, Ladasta puhumattakaan! Toivottavasti en aiheuttanut millekään taholle mielipahaa, tai nostattanut kenenkään kateus-factorya turhan korkeaksi.
No joo, Sydämmellisesti kiitoksia osaltani, ja varmaankin koko Kokkolan osaston puolesta tästä mahtavasta tilaisuudesta osallistua moiseen tempaukseen!
Br,
Jukka Haapamäki
"Tomaatti"
Kiitokset Tomaatti mainiosta raportista, mukavaa ja tarkasti kerrottua tarinaa.
Pikku Myy