Perä huutaa järjettömästi-perän kunnostus/vaihto?

Nyt on sellanen mersu käsittelyssä, että perä huutaa aivan hirveästi. Se on oikein puhdasta matalaa, raastavaa laakeriääntä ja välillä tulee niitä vihlovia pinion-ääniäkin. Tässä on sellainen perä, että ajaminen yli 60-90 välillä vaatii oikeasti kuulosuojaimet. Noin sadassa ja siitä eteenpäin tulee lempeämmäksi ääniltään.
Tämä pitää saada kuntoon, sillä auto on muuten erittäin tiivis ja hiljainen, joten tästä saisi todella nautinnollisen kulkineen aikaiseksi.
Auto on 124.130 ja automaatti, 300 D. Olenko tulkinnut perätaulukkoa oikein, että 2,87 olisi oikea vaihtoehto, kun kyseessä vuoden 90 jälkeen tehty auto? Yllättävän harva perä näissä onkin.
Aikoinaan isälläni oli myös auto, jossa oli vihlovaa ääntä pitänyt perä, mutta siitä ei tullut hiljaista laakeriremontilla vaan se vaihdettiin toiseen vaihtoperään. Sen perän ongelma ei ollutkaan varmaan laakeri vaan hammaskosketus.
Tämä työn alla olevan auton perän ääni on niin voimakasta, että se alkaa jo herättää huomiota 40-50 paikkeilla matalalla laakeriäänellä. Toki on tarkastettava myös kardaanin keskilaakerin kunto, sillä nekin osaavat pitää melkoista ääntä. Perään vahvasti viittaisi se, että suurin melu on siinä 80 korvilla ja kaasun hölläys saa ääneen sävyeroja.
Miten itse hoitaisitte homman? Uutta hiljaista perää kehiin vai laakerointiyrityksiä. Pelkään vain, että tähänkin voisi jäädä laakeriäänien jälkeen huonon hammaskosketuksen vihlovia saundeja, vai osaako joku oikeasti laitella nää perät kuntoon kerralla?
Saa toki ehdottaa yyveellä, jos omistaa varmasti ehjän, hiljaisen ja oikeilla välityksillä olevan perän.

Se noissa on että ei pelkkä laakeriremppa riitä, pitää myös simmailla tiukasti nippuun. Sitten kun se hädin tuskin menee enään läjään on se oikein simmattu, veholta saa kuitenkin halavalla noita levyjä joten jos vaan joku löytyy joka viittii rueta niin ihan tehtävissä se on. Halvemmaksi vaan tulee hommata vaihtoperä.
“I’ve written a romantic comedy. It’s about a guy and a girl, classic, initially they hate each other, classic, but they end up in bed together. Classic! It’s called the rapist.” — Jimmy Carr
- Easy Rider
- hupimestari
- Viestit: 8062
- Liittynyt: 05.7.2007 19:15
- Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla
Jos vikaa on vain laakereissa, menenee hyvin vanhoilla lukkorenkailla (shimmit). Sen kokoisethan sinne kuuluu. Jos taas lakrut on ollu niin väljänä että hammaskosketus on menny pieleen ja jauhanu rattaita, en lähtis tekemään/teettämään laakerointia. Hampaan muoto pitää olla oikea.
Lukollisessa syy laakerivammaan on todnäk. kuluneet levypakat, vetoakselin rattaan poorit pohjaa ja raapii murikan poskia rautajauhoks öljyn sekaan.

Minä hommaisin vaihtoperän jos suinkin löytyy.....huonolla tuurilla ostaa vaan lisätyötä itselleen värkätessä laakereita kuluneen kanssa. Tuosta metelistä päätellen vois kuvitella hammaskosketuksenkin kärsineen jne... jos meteli perästä tulee?
Vaihtoperä lienee helppo nopea vaivaton, kokonaisedullinen järkiratkaisu tähän pulmaan
?
Harrastusmielessä voi tuolla laakeroinnillakin saada työstettyä toimivan pelin, kun opettelee säätökikat huolella. Tai sitten ei.

No tässä on niin mahtava ääni, että en tiedä sivistyisikö edes banaanilla ja sahanpurulla-eikö se ole joku vanha "myyntisivistystoimenpide".boogieman kirjoitti:Jos sitä koittaisi sivistää? Että se huutaisi järjellisesti?
Kyllähän minä sen keskilaakerin ensin kurkkaan...pahaa ääntä sekin osaa pitää, mutta auton alle en pääse ihan lähiaikoina. Saakohan jo pyörän ilmaan tunkkaamalla ja pyörittämällä jo jotain kahinoita kuulumaan kovin äänekkäästä perästä. Kardaanihan sekoittaa äänen lähteen. Kun ystäväni W 124:sen keskilaakeri äänsi, niin korvakuulolla olisi voinut väittää, että ääni tulee laatikosta eli selvästi varsinaista ääntä edempänä olevasta paikasta. Tämä ääni on jo nyt takapainoitteinen, joten perä on vahva veikkaus. Takapyörän laakeri se ei ole...tai ainakin ääni muuttuu 80 km/h hölläämällä ja mikään kaartaminen ei muuta ääntä. Olen ajanut autolla vain myyjältä äidin pihaan eli n. 100 kilsaa, joten en ole perehtynyt autoon sitten viime sunnuntaista mitenkään.
- Easy Rider
- hupimestari
- Viestit: 8062
- Liittynyt: 05.7.2007 19:15
- Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla
Lainaanpa topikkia 
Pystyykö 124:sen perän kardaanilähdön laippoja vaihtamaan erikokoiseen?
300 TDT:ssä on paikallaan huutava 2.65 Perä. Kardaaninlimppu on isoa mallia, samoin vetarilähdöt.
Varastossa pyörii hiljainen 250TDT:n 2.65 Perä. Vetarilähdöt on samankokoiset, samoin perä fyysisesti mutta kardaaninkumilimpun kolmehaarainen ristikko on erikokoinen.
Saakohan noita vaihdettua ristiin? Mitä pitää ottaa huomioon? Merkkaanko mutterin paikan, kokeilen vaihtaa laipat ja jos sopii paikalleen niin mutteri kierrelukitteen kanssa samaan kohtaan takaisin? Vai onko tuon kiristykseen jokin oikea momentti?

MB S124 300 -92 Farkkupakutiisselilintta
BMW E39 525D Touring -01 Farkkukäyttis
Ford County 754, Ford 3000
® Mesen linttaklubi
BMW E39 525D Touring -01 Farkkukäyttis
Ford County 754, Ford 3000
® Mesen linttaklubi
- Norsukuski
- Viestit: 45
- Liittynyt: 03.3.2011 10:06
- Paikkakunta: Kemijärvi
Re: Perä huutaa järjettömästi-perän kunnostus/vaihto?
Moro ite laakeroin perän tässä hijattain ja ei siinä muuta ihmeellistä ole kuin saada pinionin pyörintävastus kohalleen eli kiristetään rymmppiä vasten mutteria niin kauan kunnes pyörintävastus on noin 120-150 Ncm, toisin sanoen 40mm päästä akselin keskiöstä vastus on noin 3kg.kardaani kirjoitti:Nyt on sellanen mersu käsittelyssä, että perä huutaa aivan hirveästi. Se on oikein puhdasta matalaa, raastavaa laakeriääntä ja välillä tulee niitä vihlovia pinion-ääniäkin. Tässä on sellainen perä, että ajaminen yli 60-90 välillä vaatii oikeasti kuulosuojaimet. Noin sadassa ja siitä eteenpäin tulee lempeämmäksi ääniltään.
Tämä pitää saada kuntoon, sillä auto on muuten erittäin tiivis ja hiljainen, joten tästä saisi todella nautinnollisen kulkineen aikaiseksi.
Auto on 124.130 ja automaatti, 300 D. Olenko tulkinnut perätaulukkoa oikein, että 2,87 olisi oikea vaihtoehto, kun kyseessä vuoden 90 jälkeen tehty auto? Yllättävän harva perä näissä onkin.
Aikoinaan isälläni oli myös auto, jossa oli vihlovaa ääntä pitänyt perä, mutta siitä ei tullut hiljaista laakeriremontilla vaan se vaihdettiin toiseen vaihtoperään. Sen perän ongelma ei ollutkaan varmaan laakeri vaan hammaskosketus.
Tämä työn alla olevan auton perän ääni on niin voimakasta, että se alkaa jo herättää huomiota 40-50 paikkeilla matalalla laakeriäänellä. Toki on tarkastettava myös kardaanin keskilaakerin kunto, sillä nekin osaavat pitää melkoista ääntä. Perään vahvasti viittaisi se, että suurin melu on siinä 80 korvilla ja kaasun hölläys saa ääneen sävyeroja.
Miten itse hoitaisitte homman? Uutta hiljaista perää kehiin vai laakerointiyrityksiä. Pelkään vain, että tähänkin voisi jäädä laakeriäänien jälkeen huonon hammaskosketuksen vihlovia saundeja, vai osaako joku oikeasti laitella nää perät kuntoon kerralla?
Saa toki ehdottaa yyveellä, jos omistaa varmasti ehjän, hiljaisen ja oikeilla välityksillä olevan perän.
Välissä täytyy pesän puolelta antaa keveitä iskuja pinioin nokkaan että laakerit menee perille, tämä on tärkeää koska laakerin kooli pitää olla perillä.
ison lautaspyörän asentaminen on helppo kunhan on merkinnyt lukkorenkaat kumpi tulee kummallekin puolelle. Pinionin la lautaspyörän välyksen voi tarkistaa kellolla ja sen tulisi olla 0,08-0,16 eikä öljyä kosketuspinnoilla.
Jos on kysyttävää niin vastaan mielelläni.
MB Vito 115 CDI -04
MB 200 E -88
MB SLK 200
Dodge M37 -63
MB 200 E -88
MB SLK 200
Dodge M37 -63