Vaihteiston kunnostus/vaihto edessä (kardaani läpikäyty)

Vaihteistot, perä, kardaani, vetoakseli.
Katso myös W201
Vastaa Viestiin
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Vaihteiston kunnostus/vaihto edessä (kardaani läpikäyty)

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Tervehdys

Autoni (w124 300E -1991, 5-v man.) on useamman vuoden ajan oikutellut voimansiirron osalta. Autoon on vaihdettu tähän mennessä kytkinpaketti ja tuliterä kaksoismassavauhtipyörä, mutta vaihteenvaihdossa ilmenevä nykiminen ja kolahtelu ei ole poistunut, ehkä hieman lieventynyt. Seuraavana korjauslistalla on siis vaihteisto, josta olisi näköjään kannattanut aloittaa arvaaminen. Muut potentiaaliset ongelmakohteet alkavat olla poissuljettuja.

Viime aikoina olen alkanut katsella autooni uutta vaihteistoa, sen verran epämiellyttäväksi ajaminen kaupungissa alkaa käydä. Paikallaan ollessa erityisesti pakin kytkeminen on toisinaan tuskallisen vaikeaa. Kun sen sitten saa päälle, niin pykälän voi kytkeä ongelmitta uudelleen. Sama koskee toisinaan ykkösvaihdetta.

Ajon aikana ongelmallisin vaihde on kakkonen, joka kytkeytyy käytännössä aina rusahtamalla/takeltelemalla. Koko auton nytkyminen on voimakkainta juuri kakkosvaihteella, ja ykköseltä kakkoselle vaihdettessa laatikossa selvästi kolahtaa. Kyseisessä vaihdossa auto myös suorastaan loikkaa eteenpäin, kun veto palautuu. Myös viides vaihde takeltelee ajoittain. Sen sijaan neljäs vaihde on kaikkein ongelmattomin. Kaikilla vaihteilla voi kuulla ujeltavaa ääntä, mutta kolmella alimmalla pykälällä se on voimakasta ja sen voi selvimmin paikallistaa vaihteistoon. Erityisesti kolmosen ulina 40-45 kilometrin tuntivauhdissa kevyellä tasakaasulla on häiritsevän voimakasta. Ääni tuntuisi olevan kuluneiden hammaspyörien aikaansaannosta. Kolmosella voi myös havaita selvästi väljyyden vaihteistossa: kun ajaa tasakaasulla ja aavistuksen höllää kaasupoljinta, vaihdekepissä tuntee selvän nykäyksen, vaikka kaasun vähennystä ei muuten autossa huomaisikaan. Ennen kaksoismassavauhtipyörän vaihtoa auto huojui noissa tilanteissa huomattavasti voimakkaammin.

Käsittääkseni Mersun vaihteistojen pitäisi olla varsin vahvaa tekoa, mutta oman auton tapauksessa on kyse luultavimmin ensimmäisen omistajan kuluttavasta ajotavasta. Auto oli ennen minua uudesta asti 1923 syntyneellä naisella, joten se lienee kohdannut erityisen paljon matalilla kierroksilla ja suurella vaihteella tapahtunutta kaupunkiajoa. Nyt olen itse kyllästynyt voimansiirron väljyyteen, ja olen alkanut suunnittelemaan vaihteistoremonttia/vaihtoa. Viimeistään kesällä täytyy vaihto-operaatio tehdä, jos loota kestää sinne asti.

Kannattaako tuollaista lyhytakselista 717.433 laatikkoa kunnostella, vai vaihtaa suoraan toinen tilalle? Saksasta saisi tuohon runsaalla tonnilla alkuperäisosilla kunnostetun takuulaatikon. En mielellään laittaisi autoon sellaista vaihtolaatikkoa, jossa odottaa samat ongelmat.

Oletteko muut kohdanneet vastaavia ongelmia? Onko em. oireilla perusteltua olettaa, että laatikosta on mennyt ainakin osa laakeroinnista ja synkrotkin ovat huonossa kunnossa? Ujellus voisi viitata hammaspyörien kulumaan. Mikähän voisi aiheuttaa huomattavan tuntuvan aksiaalivälyksen laatikon sisällä erityisesti kakkosvaihteen akselilla? Laatikossa on lähes uudet öljyt, eikä vanhoissakaan ollut huomauttamista.
Viimeksi muokannut konemies85, 22.5.2012 18:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
simoks
Retro-HVM
Viestit: 791
Liittynyt: 30.10.2010 17:56
Paikkakunta: Toijala

Viesti Kirjoittaja simoks »

No paljonkos on kilsoja takana laatikolla? Mulla on väyrysessä kans laatikko ottanut vähän osumaa, ykkönen ei mene päälle muutakuin väkisin työntämällä jos on vähänkään vauhtia eli täytyy vetää kakkosen kautta aina niin menee nätimmin.. Kakkonen ja kolmonen saattaa rusahdella hieman kylmänä mutta siitäkin selviää kun vetää vapaalle ensin ja siitä sisään.

Onneks mitään kenguru -efektiä ei tolla oo koskaan ollu, vaikka kyllä jos kaasun päästää nopeasti pois niin keppi joskus nytkähtää.. mutta sitäkin on oppinut välttämään. Tulee paljon ajeltua esim tampereella keskustassa ja jollain saattais mennä hermo mutta itellä nuo tulee jo selkärangasta niin ei haittane :D Sitten kun alkaa vaihteet ponppaileen pois päältä tms radikaalimpaa niin täytyy alkaa suunnitteleen seuraavaa siirtoo ton lootan suhteen.. yli 750tkm ajettu loora siis kyseessä.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Kilometrejä on vasta 164 tuhatta, ja ne pitänevät tähän mennessä tehtyjen havaintojen ja huoltohistorian perusteella paikkansa. Kilometrimäärään nähden voimansiirron ongelmat tuntuvat erikoisilta, mutta kyllähän väärin ajamalla saa rikki vaikka uuden auton. Suurin ihmetyksen aihe on ollut se, että auton uutena ostanut vanha rouva valitsi autoon käsivaihteiston. Minulle olisi kelvannut mainiosti automaatti.Luultavasti näitä voimalinjan ongelmiakaan ei silloin olisi.
Avatar
rolle
Viestit: 247
Liittynyt: 28.3.2006 20:28
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja rolle »

Tuossa omassa 300D:ssä on nyt pakkasten myötä korostunut ongelma pakin kanssa: pakkia ei meinaa kylmänä saada joskus päälle millään. Ei auta välikaasun antaminen eikä auton nytkäyttely eteen-/taaksepäin taikka muukaan kikkailu. Vasta voimaa käyttämällä pykälä loksahtaa silmään. Lämpimänä toiminta on normaalimpaa. Entisessä tenavassa oli myös hieman samaa vikaa, mutta ei läheskään noin pahana. Molemmissa vehkeissä (nyk. 300D ja ex-tenava) on ollut tuon kakkosen kanssa myös hieman vastaavaa ongelmaa kuin sulla, mutta ei läheskään noin pahana.

Tenavasta kokemukset ovat mittarilukemien 214 - 400 tkm väliltä ja 300D:n 390 - 410 tkm. Näistä luvuista ei kuitenkaan kannattane vetää mitään johtopäätöksiä: molemmat pirssit ovat jälkituotuja Saksasta, joten lukemat voivat heittää jonnin verran.

Kieltämättä houkuttelisi ajatus tuollaisesta alkuperäisosilla kunnostetusta laatikosta. Mistä niitä saa? Linkkiä? Saisiko myös vastaavasti kunnostettuja periä? Eihän siinä toki mitään järkeä olisi näin vanhaan autoon tehdä tuommosta investointia, mutta onko näitten vehkeitten pidossa/laitossa järkeä yleensä muutenkaan? :P

Sen verran vielä, että voimalinjan hytkymistä sun muuta bonanza-ilmiötä uutta vastaava voimalinjakaan tuskin poistaa kokonaan, ainakaan manuaaliaskilla varustetusta mersusta. Vanhoista Tekniikan Maailmoista on meinaa jäänyt semmoinen kuva, että jonkinmoinen hytkyminen on kuulunut asiaan jo uutena. Mersun manuaalilootaiseen voimalinjaan tottunut kuskihan kuitenkin eliminoi ylimääräisen hytkymisen sulavalla kytkin-kaasu-työskentelyllä. 8)
Pikkunen Seatti
ex 300D -90
ex 190D 2.5 -92 Avantgarde
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

rolle kirjoitti:Sen verran vielä, että voimalinjan hytkymistä sun muuta bonanza-ilmiötä uutta vastaava voimalinjakaan tuskin poistaa kokonaan, ainakaan manuaaliaskilla varustetusta mersusta. Vanhoista Tekniikan Maailmoista on meinaa jäänyt semmoinen kuva, että jonkinmoinen hytkyminen on kuulunut asiaan jo uutena. Mersun manuaalilootaiseen voimalinjaan tottunut kuskihan kuitenkin eliminoi ylimääräisen hytkymisen sulavalla kytkin-kaasu-työskentelyllä. 8)
Lähipiirissä on 3 kpl:tta W124:sia. 300 D -86 hytkyy vaihtotapahtumassa selkeästi kakkosvaihteella-ongelma on pahimmillaan kuluneilla kesärenkailla. Toinen 300D -88 ei hytky lainkaan-eli ei tarvitse mitenkään keskittyä vaihtamiseen. 250 D -91 ei hytky mitenkään eikä millään vaihteilla. Tuossa mallissa on kaksoismassavauhtipyörä, jolla tehdas ongelmaan on saanut hyvän ratkaisun.
Hytkymisen lähde tuntuu olevan vaikea löytää-jopa niin vaikea, että sanoisin, että on elettävä sen kanssa tai auton oston yhteydessä otettava hytkymätön yksilö.
Toki vaihteistosta kuuluivat kolaukset eivät kuulu asiaan. Kolinoiden lähde on tosin välillä vaikea arvioida. Kolaukset voivat tulla myös kardaanista-sen kuluneista rättinivelistä, keskilaakerista/kumista, keskitysholkeista yms.
Todella inhottava ajettava tosiaan tuollainen hytkyvä yksilö. Vaihtolaatikonvaihto lienee järkevämpi vaihtoehto kuin rempata vanha laatikko. Jos kilometrimäärät ovat alle 500 tkm, niin tuntuu oudolta, että laatikossa voisi olla lakerivikaa-kannattaa siis varmistaa hytkymisen perimmäinen syy, kuten kardaani, takakelkan tuentakumit yms. ennen laatikon "remppaa".
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Oheisesta osoitteesta olen noita vaihteistoja katsellut:

http://www.att24-gmbh.de/mercedes-automatikgetriebe/

Sama firma tarjoaa myös kunnostettuja periä, esim w202:n C180-mallin perä (3,23) maksaa näköjään 390 euroa kunnostettuna. Vaihteistot ja perät on kunnostettu alkuperäisosilla, ja niillä on vuoden takuu ilman kilometrirajoitusta. Ohjehintoihin lisätään pantti, 200 €/vaihteisto tai 150 €/perä, joka palautetaan kun vanha osa toimitetaan vaihdossa. En tiedä sitten kannattaako Suomesta lähetellä laatikoita takaisin Saksaan.

Oman auton laatikko näyttäisi olevan yllättäen viisivaihteisten hinnaston kallein :( , eli 1050 € ilman panttia tai toimituskuluja. Lyhytakselisen (717.430) saisi 690 eurolla.

Autoni ongelmia on tutkittu useammalla pajalla, ja ainoastaan vaihteiston sisuskalut on poissulkematta ongelman aiheuttajana. Viimeksi vaihdoin tuliterän kaksoismassavauhtipyörän (Mersulta Saksasta 740 € kotiintuotuna), vaihteistoöljyt ja kannatinlaakerin kumeineen. Kytkinpaketti on uusittu jo aiemmin. Kaksoismassapyörän vaihto vähensi selvästi edestakaista nytkymistä vaihteenvaihdossa, mutta toisaalta väljä tuntuu nyt olevan entistä selvemmin laatikon sisällä. Vaihteiston kolina ei poistunut ko. operaatiossa. Nytkymisen ohella ikävimmät oireet ovat koko auton tärinä ryömitettäessä autoa kytkintuntumalla (esim. parkkiruutuun sovitettaessa), ja jo mainittu selkeä metallinen kolahdus vaihteistossa, kun ryömitystilanteessa polkaisee kytkimen takaisin pohjaan. Tälläinen tilanne on varsin yleinen kaupunkiliikenteessä, joten vika on sen vuoksi erityisen ikävä. Ikävyyttä lisää vielä vaihteiden takkuava kytkeytyminen erityisesti pysähdyksissä. Esimerkiksi liikennevaloihin pysähdyttäessä ykköstä on hyvä sovitella sisään ajoissa, ettei tule kiire valojen vaihtuessa. Ykkösen ja pakin saa aina ongelmitta päälle, jos vaihteen temppuillessa onnistuu liikauttamaan autoa hieman eteen tai taakse.
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

Jos kilometrit täsmää, niin sitten siinä on varmaankin päässyt joskus öljyt ulos, sillä tuo laatikko kyllä pitäisi kestää satoja tuhansia ja aivan helpolla. Meillä ei ole ollut minkäänlaisia vikoja ainakaan dieselien laatikoissa vaikka on ajettu kohta 650 tkm:ä. Luulisi tuossa 6-sylinterisessä olevan vakiona vahva laatikko jo muutenkin.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Toisinaan olen oikein yrittänyt etsiä, löytäisinkö edes pienen vinkin mittarilukeman ja todellisten kilometrien välisestä epäsuhdasta, mutta toistaiseksi kaikki autosta oleva dokumentaatio (huoltokirja, saksalainen rekisteriote ymv.) ja korin kunto todistavat mittarilukeman oikeellisuudesta. Lisäksi esimerkiksi jousitus/vaimennus on vielä tehtaan jäljiltä, seoksensäätöruuvi on alkuperäisen "sinetin" takana ja penkkiverhoilut ovat virheettömät. Sisätilojen tuoksukin on kuin uudessa autosta (ei kuitenkaan uusien nykyautojen kierrätysmuovin tuoksu :) ) ja ovien tiivisteet pehmeät/ehjät kuin parivuotiaassa autossa. Kaiken kukkuraksi alkuperäiset työkalutkin olivat ennen minua käyttämättöminä kangaspussissaan, joka oli vielä tehtaalta peräsin olevassa muovipussissa.

Onko kohdallani käynyt vain niin huono tuuri edellisen käyttäjän suhteen, eli olisiko vaihteisto voitu ajaa rikki? Kai se mersunkin laatikko värällä ajotyylillä antautuu. Mainittakoon vielä, että toissa keväänä tehdyssä kytkinremontissa autosta poistettu kytkin oli käytännössä uuden veroinen, mutta ei auton alkuperäinen, mikäli siitä tulisi löytyä alkuperäinen varaosanumero ja tähtimerkki. Kytkinlevyssä oli numero, joka viittaisi vuoteen 2002, eli luultavasti alkuperäinen kytkin on vaihdettu noin sadantuhannen kilometrin kohdalla. jollei sitten kyseessä ole ollut jo ties monesko kytkin. Auton omisti ennen minua 86-vuotias nainen, jolle auto rekisteröitiin 8.2.1991. Ainoa rekisteristä poisto on tehty marraskuun lopulla 2008, jolloin auto siirtyi myyjäliikkeeseen. Itse ostin auton tammikuussa 2009, jolloin kilometrejä oli 132 tuhatta.

Olen ollut siinä uskossa, että mersun viisivaihteinen laatikko olisi hyvinkin kestävä oikein huollettuna. Voin siis varmaankin olettaa, että purkuosana ostettu hyväkuntoinen käytetty laatikko vaikkapa 300 dieselistä ajaisi asiansa vaihtolaatikkona.
Avatar
Wikke
Becker-spesialisti
Viestit: 1588
Liittynyt: 30.9.2005 11:35

Viesti Kirjoittaja Wikke »

MInun vanhassa 300D:ssä (auto edelleen kuitenkin lähipiirissä) on ykkösvaihde mennyt jo viimeiset 8 vuotta ja 200tkm rusahtelemalla päälle. Vaihde pitää kytkeä auto täysin pysähdyksissä ja hyvin varovaisella liikkeellä, ellei halua varattu-ääntä. Auton mittarissa on nyt päälle 400tkm, oikea lienee välillä 400-500tkm.

En tiedä miten laatikko on rikki saatu. Kytkintä en kuitenkaan epäile kun on ollut jo noin kauan ihan samanlainen, ei ole menny huonommaksi eikä paremmaksikaan.
® Mesen Porkkana-klubi
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

JOkin ei kyllä täsmää tuossa autossa, vaikka kilometrit tuntuvat oikeilta. Laatiko öljynvaihdossa on jäänyt proppu auki tms. jossain vaiheessa? Ei tuota laatikko kytkintäluisttatmalla saa rikki-siis jos ajatellaan, että mummo on ajellut autolla. Tuollainen laatikko pitäisi olla oikeastaan ikuinen normikäytössä. Käytetty ehjä voisi ajaa hyvinkin asiansa.
Avatar
PTracing
Viestit: 479
Liittynyt: 22.1.2008 17:11

Viesti Kirjoittaja PTracing »

Kylläkait se laatikko voi mennä rikki jos on jurnutettu liian isolla vaihteella vauhtiin nähden niin kuin topicin aloittaja jo epäilikin. Sen seurauksena mahdollisesti irronnnut metallimuju öljyn seassa on kuluttanut laatikkoa... Tai sitten vaan laatikko tai jokin osa siinä on ollut maanantaikappale ja siksi menee vähillä kilometreilla huonoon kuntoon. Toimivaa laatikkoa vaan tilalle kun auto muuten kuulostaa hienolta peliltä! 8)
Tährellinen
Viestit: 56
Liittynyt: 15.11.2010 21:38
Paikkakunta: JKLKHU

Viesti Kirjoittaja Tährellinen »

Olisiko mahdollista, että alkuperäinen vaihteisto olisi vaihdettu toiseen autoon ja rikkinäinen pantu tilalle.
Tekevät kuulemma tällaista vilunkia, peijoonit.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Sitäkin olen epäillyt, että joku ketku olisi vaihtanut rikkinäisen vaihteiston toisesta autosta. Sain autoa ostaessani merkkiliikkeen tulostaman listan auton historiasta, josta selviää esim. moottorin ja vaihteiston numerot tms. Muistaakseni tarkistin joskus sekä moottorin että vaihteiston numerot, jotka tuntuivat täsmäävän alkuperäisten papereiden kanssa. Näin ollen em. osien vaihto ei olisi mahdollinen.

Kaivelin äsken esiin auton alkuperäisiä papereita ja huomasin viimeisestä Saksan katsastustodistuksesta, että 19.2.2008 tehdyn katsastuksen jälkeen oli autolla ajettu marraskuun loppuun 2008 mennessä vain 300 kilometriä (kilometrejä tuolloin 132 950). Tämä kertonee jotakin auton omistajan ajokunnosta. Muutenkin parin viimeisen vuoden ajomäärät olivat luokkaa 1000-1500. Vähäisestä ajomäärästä huolimatta vuosihuollot on tehty mersuliikkeessä säännöllisesti helmikuuhun 2008 asti. Jopa jarrunesteen vaihdoista on leimat kahden vuoden välein. Huoltokirjan merkintäjä tutkiessani en ole löytänyt mitään merkkejä epäselvyyksistä kilometrien ja päivämäärien suhteen. Sen sijaan huoltokirjasta selviää, että joitakin maanantaikappaleen ominaisuuksia autolla on ollut , kuten takuuseen korjattuja öljyvuotoja ja lähes uudenkarheana uusittu määräjakaja.

Ensimmäisen kerran vaihdatin vaihteistoon öljyt Hyvinkäällä mersuliikkeessä keväällä 2009. Huollon tehnyt liike ei kommentoinut mitenkään laatikosta poistettujen öljyjen määrää tai laatua. Vai olivatko vain laskuttaneet vaihdon.. Sen jälkeen vaihteistoöjyt ovat vaihtuneet kerran, eikä vanhoissa öljyissä ole ollut mitään poikkeavaa.
Avatar
Siekkinen
Viestit: 205
Liittynyt: 13.12.2010 16:53
Paikkakunta: Haapajärvi

Viesti Kirjoittaja Siekkinen »

Sulla on joko sivuakselin laakerointi tai pääakselin hammaspyörä kulunut. Näkee selvästi tuosta kun nelosella ei äännä ja nelonen on suora vaihde. Öljyn puutteesta tai kytkinpommeista ( :lol: ) se on ottanu ihteensä. Kyllä se metallisilppukin tehtävänsä tekee. Laita käytetty tilalle niin saat sopuhintaan. Korjaaminen maksaa enemmän kun käytetty loota.
W124 3.0 DT ST
W202 2.5 TDT/KKK ja lastu
W201 2.6
BDA
Viestit: 17
Liittynyt: 11.11.2007 23:49
Paikkakunta: Karjala

Viesti Kirjoittaja BDA »

Omassa W124 ja W201 pakin päälle saaminen pakkasella vaati todella paljon voimaa, vika korjaantui puhdistamalla vaihdekepin alaosassa olevat akselit ja holkit vanhasta rasvasta ja liasta
Puhdistuksen jälkee voitelin osat kevyesti.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Epäilen itse, että laatikosta on kulunut useampia hammaspyöriä ja laakeritkin kokeneet kovia. Tosiaankin selvästi mukavin vaihde on tuo nelonen. Nelosella ajettaessa kaasun pumppaus ei juurikaan heilauttele autoa ja nelonen kytkeytyy päälle/pois kivuttomasti kaikissa tilanteissa. Vaihde on myös äänetön ajossa. Samaa ei voi sanoa kolmesta alimmasta vaihteesta jotka ujeltavat pikkuvauhdeissa melkoisesti ja rytkyttävät autoa kolinan säestyksellä kaasua varomattomasti käytettäessä.

Voimansiirron väljyys on myös viimeaikoina lisännyt taipumusta sammumisiin liikkeellelähdöissä. Liikkeellelähdössä auto lähtee tyhjäkäynnilläkin voimalla ryömimään, kunnes väljyyden aiheuttama "tyhjä kohta" melkein tukehduttaa koneen. Tahaton sammuminen on muutoin varsin tuntematon ilmiö kolmisataselle koneelle.

Mainittakoon vielä, että auton ollessa sammutettuna vaihteen varaan kytkimen polkaisu saa aikaan kolahduksen vaihteistossa. Näin siis tapahtuu, jos vaihde pitää autoa todella paikoillaan esim. alamäessä. Pääsääntöisesti pyrin tuolloin käyttämään seisontajarrua, mutta pakkasilla ei sitä viitsi aina tehdä.

Täytyy alkaa todella metsästämään hyvää vaihtolaatikkoa. Jos jollakin sattuu olemaan joutava ja taatusti hyväkuntoinen lyhytakselinen 717.433-vaihteisto hyllyssä, niin minulle kannattaa tarjota sitä. Hyvästä laatikosta maksan hyvän hinnan.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Laatikko uusittu

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Palataanpa jälleen tärinät&kolinat aiheen pariin. Vaihdatin autooni Saksasta tilatun, 98 tkm ajetun purkuvaihteiston. Olin jo melkein varma, että nyt pääsen tärinöistä ja kolinoista eroon, mutta pettymys oli karvas, kun havaitsin ongelmien jatkuvan. Voimalinja hiljeni melko paljon, mutta aiemmissa viesteissä kuvattu kolina ja tärinä jatkuvat edelleen. Toisin sanoen vanha laatikko ei sittenkään ollut ainakaan niin huono kuin luulin.

Vaihdettuani jälleen kesärenkaat alle, tärinät, nytkymiset ja kolinat tuntuvat taas voimistuneen. Ongelma on kiusallinen, muttei tietenkään estä ajoa. Pelkään kuitenkin, että vaihteenvaihdoissa tapahtuva kolauttelu alkaa vaurioittamaan vasta vaihdettua laatikkoa. Vanhan laatikon öljypropun magneetti oli tasaisesti metallihiukkasten peitoissa, joihin uskon kolinoilla olleen vaikutusta. Öljyt olivat vain n. 10 tkm sitten vaihdetut.

Alan olla kyllästynyt arvuuttelemaan turhaan ongelman aiheuttajaa, mutta halvinta lienee seuraavaksi arvata syylliseksi kardaania. Muistaakseni APP-korjaamolla Järvenpäässä tutkittiiin syksyllä kardaania ja todettiin keskimutterin liitoksessa olevan klappia huolimatta kireästä keskimutterista. Voisiko tässä olla syyllinen auton alta kuuluvaan kolinaan? Kaasun pienikin pumppaaminen ajossa nykii selvästi vaihdekeppiä, vaikka auto ei vielä pahasti nytkyisi. Saattaapa jopa moottorijarrutuksessa tuntea, niin kuin joku tuuppisi autoa takaa. Samalla vaihdekepissä voi tuntea selviä nykäyksiä.

APP-korjaamolla mainitittiin myös, että kardaanista puuttuu värinänvaimennin. Kertokaahan samanikäisten m103 manuaalien (vm -1991) omistajat, onko teidän autoissa tuo värinänvaimennin? Vehon varaosamyyjä väitti, ettei omassa mallissani tuollaista ole.

Mainittakoon vielä, että kardaanin kuminivelet ovat hyväkuntoiset ja kannatin laakereineen on äskettäin uusittu.
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

kardaani kirjoitti: Toki vaihteistosta kuuluivat kolaukset eivät kuulu asiaan. Kolinoiden lähde on tosin välillä vaikea arvioida. Kolaukset voivat tulla myös kardaanista-sen kuluneista rättinivelistä, keskilaakerista/kumista, keskitysholkeista yms.
Todella inhottava ajettava tosiaan tuollainen hytkyvä yksilö.
Tuollahan asiaa on jo käsitelty aiemmin. W124 300 Dieseleissä on värinänvaimennin ja uskoisin, että myös W124 300 E:ssä sellainen luulisi olevan-ainakin W201 190 E 1.8 -bensassakin sellainen on.
Neuvona antaisin....irroita kardaani...vie se Kometille Juvanmalmille, jossa se kyllä tarkistetaan vikojen puolesta suoraan paikalla 2 minuutissa.
Helpoin ja paras tapa olisi saada mahdollisuus koittaa varmasti ehjällä kardaanilla, että kuinka se toimii.
Eli kardaanin vikakohteita: keskitysholkit, rätit, värinänvaimennin, murrosnivel, boorituskohdan väljyys, keskiilaakeri/kumi ja kardaanin yleinen epätasapaino. Ja tähdennän, että kardaanin korjaajia on enemmän huonoja kuin hyviä! Kardaanin kunnostus ja tasapainotus vaatii kokemusta ja taitoa, ei riitä, että osia vaihdetaan! Hyväkuntoinen käytetty on joskus paras vaihtoehto.
Eli jos tosiaan saisit lainaksi koitettavaksi ehjää kardaania, niin sillä voisi sulkea vikakohteita pois ja turhia korjauksia. Moottorin kiinnitykset ja takakelkan nivelien väljyys kannattaa tarkistaa myös.
Kesärenkaiden vaihto suurentaa ongelmia, koska kesärenkaista puuttuu talvirenkaille ominainen jousto, joka vähentää ongelmia.
Niin ja värinänvaimennin vaikuttaa merkittävästi jyrinöihin ja jurinoihin ainakin omassa W123 300 D autossa. Ilman värinänvaimenninta tuollainen 5-sylinterinen on jotain muuta kuin sen pitäisi! Tuossa värinänvaimennin painaakin noin 1,5 kiloa. W124:sissa useimmiten n. 750 grammaa.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Kiitos vastauksesta kardaanille!

Tekisiköhän ne tuolla Kometilla kardaanin kunnostuksen alusta loppuun, eli asennuksineen päivineen? Tai ainakin vanhan kardaanin tutkimisen sen ollessa paikoillaan autossa. Lieneekö kellään kokemusta asiasta? Periaatteessa pystyn lainaamaan toisen auton arkiajoja varten, mutta toista kardaania en kyllä varmaan nopeasti saa ainakaan lainaan, eri asia on sitten ostaa sellainen. Tuntuu vain turhalta käydä metsästämään uutta kardaania, jos vanhankin voi kunnostaa.

Liikkeellelähdöissä ja ryömitystilanteissa kardaani alkaa vapisemaan, jolloin kuuluu samalla onttoa kolinaa/rolinaa. Vapina ja kolina päättyy kolahdukseen, jos tässä yhteydessä polkaisee kytkintä. Äänet/kolinat kuuluvat selkeästi kardaanin etupäästä. Mikäli auton sammuttaa kytkin ylhäällä, kuuluu vaihteiston takapään/kardaanin etupään suunnalta em. vastaava kolahtelu, tosin vaimeampana ja nopeammassa tahdissa. Kytkin pohjassa ääntä ei kuulu. Olisikohan nyt niin, että moottorin sammumisesta johtuva vavahtelu siirtyy kytkinakselin kautta vaihteistoon, joka puolestaan saa aikaan värähtelyä väljässä kardaanin etupäässä? Tästä ilmiöstä seuraisi sitten edellä kuvattu ääni, kun toisiinsa nähden väljät kardaaninpätkät kolahtelevat vastakkain. Värinänvaimennin luultavasti eliminoisi ko. ilmiön. Kytkin pohjaan poljettuna moottorin vapinat eivät siirry samalla tavalla vaihteistoon, jolloin kolahtelua ei kuulu. Kaasun pumppailu auton ollessa liikkeellä hitaassa vauhdissa saa aikaan klonk, klonk-ääntä selvästi auton etupäästä, ja samalla auto heiluu sietämättömän voimakkaasti. Kesärenkaiden vaihdon jälkeen myös vaihteiden kytkeytyminen on muuttunut yhä hankalammaksi. Pakki ei usein mene päälle ennen kuin autoa on heijannut hieman tai antanut liikkua hieman vapaalla.
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

On siinä ainakin ollu korjaamo samassa talossa, että kai se Henkka voi käyä seinän takanakin pällistelemässä. Vaan kylläpä se penkissä näkee heti onko keppi ehyt. Eri asia jos vaihteiston lähtevä akseli tai perän kolmihaara on kiero tai rätit ja värinäkiekko rikki, niitä ei penkkiin kai laiteta.

Ko-Metilla on kyllä Mersun kardaania yleensä tynnyrissä pystyssä siihen malliin ettei toista kardaania kauaa tarte metästää. Mittoja riittävästi niin tehnee uutta paremman akselin omasta varastosta.
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

Kovasti ovat kiireisiä olleet Kometilla, kun olen asioinut. Kardaanin kunnon voi tarkistaa kunnolla ainoastaan irrallaan, sillä muuten ei selviä esim. Keskityshelojen kunto ja murrosnivel. Epätasapaino kardaanin etupäässä rasittaa keskityshelaa ja tekeen sen väljäksi. Värinänvaimennin rauhoittaa jurinoita selvästi. Keskityshelan vaihdon jälkeen akseli tasapainotetaan värinänvaimennin paikallaan ja siitä saatetaan jopa hioa, jotta tasapaino saavutetaan.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Varasin korjausajan Kometille, jos vaikka tällä kertaa vian arvaus osuisi oikeaan..

Korjaus onnistuu viemällä koko auto paikalle. Hommaavat kuulemma tarvittavat osatkin. Ilmeisesti joudun kuitenkin tuon värinänvaimentimen hankkimaan. Sellaista ei autossani jostain syystä ole.
kardaani
tolokun taksari
Viestit: 1476
Liittynyt: 06.6.2006 22:17
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja kardaani »

Komet vaihtaa herkästi murrosnivelen kardaanirempan yhteydessä. Itse en anna siihen lupaa, jos se on pykälätön. Toivottavasti autostasi on tutkittu puslat myös takapäästä.

Jos boorikohta on väljä kardaanista, niin että kiristys ei auta, niin kolahdus ei poistu vaikka kardaani olisi muuten kunnossa. Toivotaan, että vika löytyy.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Nyt on sitten yksi vikakohde taas poissuljettu,eli autolle tehtiin tänään Kometilla kardaanin ristinivelen vaihto ja tasapainotus. Vaihteiden vaihtaminen onnistuu nyt paremmin, ja jossainmäärin tärinä ajossa väheni. Olikohan voimansiirron paukahtelu väljistänyt ristinivelen? Auto on jonkin verran miellyttävämpi nyt ajella. Enimmäkseen tuntuu kuitenkin siltä, että ajossa ilmennyt jyrinä siirtyi vain taaemmaksi ja muutti taajuuttaan. Valitettavasti vaihdetta vaihdettaessa ilmenevä kolahdus ei juurikaan muuttunut, eikä liioin ravistus/kolahtelu autoa ryömitettäessä.

Välillä tulee sellainen tunne, että pitäisi seuraavaksi tutkituttaa oma pääkoppa, mutta toistaiseksi olen kuitenkin sitä mieltä, että auton (varsinkaan MB:n) ei kuulu kolista kytkintä käsiteltäessä. Voimalinjan joustavuuden vielä hyväksyn, mutta kolinoita en sitten millään.

Tällä hetkellä voimansiirrossa on uusimatta perä ja vetoakselit. Alustan osalta takapäästä on uusittu ainoastaan apurungon etummaiset puslat. En millään viitsisi enää arvonnalla uusia kalliita osia varsinkin, kun aina remontin jälkeen pettymys on karvas. Autokorjaajat tuntuvat olevan yhtä huonosti asioista perillä kuin itsekin olen.
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

Katoittako onko perässä "väljää" kardaanista vemputellen. Oisko putkisokka poikki ja ristitapin reiät soikeena..
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

En ollut itse paikalla korjauksen aikana. Kardaania on kyllä pyöritelty lukemattomia kertoja, eikä perä korjaajien mukaan normaalia väljemmältä tunnu kardaanin liikkeen perusteella. Perää olen silti epäillyt itse jo pitkään, mutta toistaiseksi aiemmat epäillyt ovat tulleet kalliiksi, joten seuraavaa on todella syytä "epäillä" ennen korjausta. Jotakin ylimääräistä joustoa takapäässä kyllä on, kun esim. aamulla parkkiruudusta pakilla lähdettäessä kytkimen nostoa säestää pehmeänkuuloinen "tumps". Tämä vaikuttaa puslien joustoista syntyvältä ääneltä, ja eroaa selvästi vaihtamisen aikaisista kolinoista.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Jatketaan aiheen tiimoilta..

Otin pienen videoklipin auton käyttäytymisestä parkkiruudusta peruutettaessa. Auton etupyörät ovat videolla loivassa montussa, joten kytkintä painettaessa auto valuu takaisin eteenpäin ja heijaa edestakaisin. Video simuloi täysin arkipäiväistä liikennöintitilannetta parkkipaikalla, jossa on ahtaat paikat. Auto ryömii tehokkaasti ilman kaasua, joten ahtaissa paikoissa ei paljon uskalla kaasutella.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=bFi-uJO4 ... e=youtu.be[/youtube]

Videolta kuulee selvästi kolinan/ropinan, kun auto alkaa liikkua. Kun painan kytkimen takaisin pohjaan ja auto käy heijaamaan edestakaisin, voi tarkkaan kuunnellen kuulla heijauksen tahdissa kuuluvan "klank, klank" äänen. Sama ääni kolahtaa voimakkaasti, kun kytkintä painaa ajossa esim. ykköseltä kakkoselle vaihdossa. Varsinkin kuumalla ilmalla, kun visko kytkeytyy liikkeellelähdössä ja autossa on muutenkin kuormitusta, auton alla suorastaan pamahtaa, kun kytkimen polkaisee vaihteenvaihtohetkellä. Tästä syystä ajaminen kaupunkiliikenteessä on erittäin ikävää. En kyllä jaksa uskoa, että tällainen kuuluu asiaan tai on kokonaan kuskista kiinni. Millään muulla manuaaliautolla en ole kokenut tuollaisia kolinoita.

Kaikkein oudointa asiassa on, että edelleen kolinat tuntuisivat kuuluvan laatikon suunnalta, eikä suinkaan auton takapäästä. Aiemmin tehty vaihteiston vaihto ei kuitenkaan oikeastaan vaikuttanut tilanteeseen. Voisiko olla mahdollista, että minulle on osunut kaksi hajallista laatikkoa, voi heijastuuko jossain muualla oleva välys niin voimakkaasti kardaanin etupäähän?
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Tänään autoa tutkittiin Autohuolto Liedessä Vantaalla, kiitokset eritoten Easy Riderille avunannosta. Tuolla Lieden huollossa tuntui olevan hyvät tilat ja osaavaa henkilökuntaa.

Näyttäisi siltä, että ongelmien syynä on kaikesta huolimatta auton vaihteisto. Tuntuu uskomattomalta, koska vajaat pari kuukautta sitten laatikko on vaihdettu toiseen. Kardaanin etupäästä pyöritettäessä edestakaisin laatikko kolahtelee aiemmin kuvatulla tavalla. Ilmeisesti kohdalleni on sattunut huonoja laatikkoja kaksin kappalein. Seuraavaa siirtoa asian suhteen aion kyllä miettiä tarkkaan..
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

Vaihde päällä pyöristä hetkutellen ääni kuuluu vielä selvemmin ja nimenomaan laatikon päästä. Perässä normaali välys, ei kolahda.

Kertokaas manulootia purkaneet jotta mikä voi mennä nuin väljäksi? Jos ei loota äännä kuin vedon tai sen suunnan muutoksissa.

Kaksi samalla tavalla rikki mennyttä laatikkoa on toisaalta ymmärrettävää, jos siellä on joku selvästi heikko paikka. Toisaalta taas ehkä tilastollinen ihme, kun kummallakaan laatikolla ei ole enemmälti kilometrejä takanaan, jos on lukemiin luottaminen. En myöskään ole vastaavaa lonksetta nuista kuullut ennen, enkä kuullut/lukenut muidenkaan kuulleen.

Jos tuo kalahtelu laatikossa on jonkun muun vian esiin tuomaa, niin en äkkiseltään keksisi mikä sen voi enää tehdä.

Tietenkin laatikossa on se perusvika ettei siinä ole öljypohjaa...
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
konemies85
Viestit: 77
Liittynyt: 16.11.2010 18:22
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja konemies85 »

Morjens!

Auto on myyty nyt eteenpäin seuraavalle harrastajalle, joten päätän tämän keskustelun omalta osaltani. Kiitokset kaikille keskusteluun osaa ottaneille ja apua antaneille. Uuden auton etsintä alkaa nyt toden teolla. Saa nähdä onko tulevan auton keulalla tähti..
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W124 voimansiirto”