
Ciao! Tulen Vehosta, luki ferrarinpunaisen Unon takalasissa. Valantehneenä italofriikkinä, Mersun toki ollessa kunkku, loin himokkaan katseen tähän Tampereen Vehon "ikkunalla" keimailevaan Hörmann-Turboon. Tunnin kuluttua olivat koeajo ja paperit tehtynä sekä 7000 km ajettu Corolla Mersu-myyjien ristinä.
Uunon mittarissa oli 4000 km. Kuppimainen kuskinpenkki imaisi aika mukavasti sisäänsä ja Momon piskuinen mutta paksukehäinen nahkaruori istui käteen kuin... hmmmm. Mittareita oli kuin Cessnassa, tietenkin punaisin numeroin ja viisarein. Ainoastaan lievästi puurokauhamainen vaihteensiirto oli pieni kauneusvirhe kokonaisuudessa.
Koska kehonrakenteeni noudattaa melko tarkasti italialaista ISA-standardia, ei hyvän ajoasennon löytämisessä ollut vaikeuksia niukoista säätövaroista huolimatta. Ja kyllä se lähti. 105 hv tuollaisessa saunakiulussa on melko mukavasti ja turbolla vääntöä tuli 150 Nm eli aika kivasti 1.3-litraiseksi.
Loppukesästä alkoi nälkä kasvaa syödessä. Trophy-Unoja koppuloiva mekaanikkokaveri antoi Uunolle peräruiskeen säätämällä ahtoja ja muuta pientä. Rakennettin oikein se turporuuvikin pannuhuoneeseen ja kaukosäätö kajuuttaan. Keskipönttö tiputettiin pois ja muutenkin pakopuolta avarrettiin. Alustasarja olikin jo Vehon toimesta paikoillaan.
Ja ei kun rullille: etupyöristä saatiin tahkottua 147 hv, joka kampuratehona liikkunee jossain 165-170 hv huitteilla. Vääntöä saatiin 220 Nm. Nyt lähti


Periaatteessa tämän taskuraketin kisakumppaneita olivat pikemminkin prätkät kuin autot. Pitää muistaa, että 80/90-luvun taitteessa ns. sportitkin olivat suht. maltillisia kulkijoita, oikeita urheiluautoja tietenkään laskematta.
Jotain autoon oli Veholtakin tarttunut. Ajoin kipolla 55.000 km virityksen jälkeen ja ainoa vika koko aikana oli murtunut vetonivel (onko ihme

Kerran talvipakkasella aamuseisokista startatessa (ilman lohkoa) motti oksensi öljyä huohottimesta. Muuten mentiin normihuolloilla.
Tämän pelin hukkaaminen jurppii vieläkin, lähes yhtä paljon kuin aikoinaan Rättärin myyminen.
