Lähtötilanne, ritilä paikallaan.

Ritilä lähtee irti voimakkaasti suoraan ulospäin vetäen. Alta paljastuu Volvon oma elementti, joka on 8ohm.

Sitten vain ruuvailemaan torxit auki ja ihmettelemään, että millaisessa torvessa elementti on viettänyt aikaansa...

Voi vain miettiä, mitä tuo tekee äänenlaadulle. Suojaahan tuo kosteudelta. Oli muuten aika napakasti liimattu tuo elementti kiinni. Fiskarsin puukkoa tarvittiin.
Sitten jatketaan... Elementin suojaan piti tehä reikä kaapeleille, koska alkuperäisessä asennuksessa liittimet tulee suoraan kiinni kotelon suojan läpi.

Valmis läpivienti suojattuna.

Uusi elementti kiinni ja kokeilemaan... Alkuperäiseen paikkaan voisi saada hyvinkin kiinni 6 1/2 elementit, mutta niitä ei täällä ollut hyllyssä ja näille elementeille oli hankittu soviterenkaat valmiiksi. Äänenlaatu on huomattavasti parempi, mutta suojaverkko ei istu ihan viimesen päälle tuohon paikalleen, vaan ottaa kiinni tuohon diskantin suojaan. Mietin, josko vähän olisi muokannut tuota elementtiä.. Eli ostamani koaksiaalit ovat hivenen liian korkeat


Vaan katsotaan nyt, investointi ei ollut kallis. Saipahan aikaa kulumaan ja äänikin tosiaan parani.
Homma jatkuu siten, että etuoviin istutan erillissarjan. Siitä sitten oma juttunsa.